PJ Maa Partnersin tiimi vahvistuu – Samalla muitakin organisaatiomuutoksia

Yritysjärjestelyihin ja omistajanvaihdoksiin liittyvä markkina käy vilkkaana, minkä seurauksena myös PJ Maa Partners vahvistaa tiimiään. Jo entuudestaan vahva organisaatio saa kaksi uutta vahvistusta, kun Ilkka Kaikuvuo ja Mira Sohlman liittyvät tiimiin mukaan uusina jäseninä. Molemmat liittyvät PJ Maan vahvuuteen omien yhtiöidensä kautta ja jatkavat PJ Maan hankkeiden rinnalla myös omissa nykyisissä vastuissaan ja tehtävissään.

Ilkka Kaikuvuolla on vahva kokemus ja tausta erityisesti ICT-puolen yhtiöistä sekä elinkaarensa alkuvaiheessa olevista yhtiöistä. Ilkalla on sarjayrittäjämäisen taustan ansiosta myös erittäin laajat verkostot suomalaisessa pk-yrityskentässä, mistä on varmasti merkittävä hyöty myös PJ Maan hankkeissa. Ilkka valittiin vuoden nuoreksi hallitustekijäksi 2021. Ilkka jatkaa PJ Maan tehtävien ohessa edelleen myös Varaani Works Oy:n toimitusjohtajana.

Mira Sohlman on kokenut liiketoiminnan kehittäjä, jolla on 20 vuoden kokemus pk-yritysten kehittämisestä ja ohjelmistoalan liiketoimintojen johtamisesta. Miran vahvuutena on eri liiketoimintojen laaja-alainen ymmärtäminen ja kyvykkyys havainnoida yhtiöiden menestykseen liittyviä pullonkauloja ja mahdollisuuksia. Erilaisten strategiatöiden fasilitoinnit ovat tulleet Miralle myös tutuksi aikaisemmissa tehtävissään. Mira tulee toimimaan yhtenä PJ Maan vastuuasiantuntijana ELY-keskuksen tukemassa Yritysten Kehittämispalvelut -ohjelmassa.

Samalla kun tiimimme saa uusia vahvistuksia, myös nykyisen organisaation roolitusta päivitetään. Aikaisemmin organisaatiossa analyytikkoina toimineet Laura Saukkola ja Aleksi Ojanen ottavat molemmat Assistant Managerin tehtävät hoidettavakseen. Muutos ”analyytikosta manageriksi” tarkoittaa aikaisempaa suurempaa vastuuta, mihin sekä Laura että Aleksi ovat kahden viimeisimmän tilikauden aikana osoittaneet olevansa valmiita.

”Tällaiseen porukkaan on kyllä hieno kuulua. Saamme tiimiimme kaksi upeaa vahvistusta, jotka molemmat omalla taustallaan ja osaamisellaan täydentävät juuri sopivalla tavalla meidän nykyisten asiantuntijoiden osaamista ja verkostoa. Samalla saamme tarjota myös Lauralle ja Aleksille aikaisempaa vastuullisempia työtehtäviä. Molemmat ovat suoriutuneet nykyisistä hankkeista kiitettävin arvosanoin, joten muutos itsenäisemmäksi ja ”täysiverisemmäksi” yrityskaupan asiantuntijaksi on luonnollinen siirtymä”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Teemu Kumpulainen.

Asiantuntijoidemme taustat ja yhteystiedot löydät Asiantuntijat-sivultamme.

Näiden muutosten jälkeen yhtiön organisaatio on virittäytynyt entistäkin valmiimmaksi palvelemaan kasvanutta kysyntää sekä kaikkia nykyisiä ja tulevia asiakkaita. Kiinnostaisiko sinua tehtävät yrityskauppojen parissa? Aina tiimiin vielä osaavia tekijöitä lisää mahtuu, joten jos koet olevasi sopiva täydentävä palanen PJ Maan porukkaan, voit olla yhteydessä asiantuntijoihimme tai laittaa sähköpostia osoitteeseen yhteydenotto@pjmaa.fi.