PJ Maa Partners avusti ostajaa Helatukku Oy:n MBO-kaupassa

Helatukku Finland Oy:n toimitusjohtaja Ari Pölkky, kehityspäällikkö Mika Sumuvuori ja ähtäriläinen yrittäjä Jani Uura ovat perustaneet uuden yrityksen, HtF Group Oy:n. HtF Group Oy on ostanut Helatukun tanskalaiselta DT Groupilta. Myynnin taustalla on DT Groupin keskittyminen puu- ja rakennustarvikekauppaan (STARK-ketju) Suomessa.

”Näimme mahdollisuuden kehittää Helatukun liiketoimintaa uudelle tasolle ja viedä perinteistä, muutoksen alla olevaa alaa eteenpäin. Keskittymällä olennaiseen me pärjäämme. Tavoitteemme on toimia tukkurina, joka tarjoaa entistä parempaa palvelua ja logistiikkaosaamista keittiöitä ja kylpyhuoneita valmistaville yrityksille”, toimitusjohtaja Ari Pölkky sanoo.

Yrityskaupan myötä Helatukun omistus palaa Suomeen ja Pohjanmaalle.

”Halusimme turvata ja varmistaa yrityksen kehittämisedellytykset. Takaisin Suomeen siirtyvä omistajuus tuo turvaa ja varmuutta jatkuvuudesta sekä asiakkaille, työntekijöille että yritykselle”, Pölkky kertoo.

Kehityspäällikkö Mika Sumuvuoren mukaan kaupan myötä Helatukku kykenee entistä paremmin keskittymään asiakkaisiinsa ja heidän tarpeisiinsa. Kevyempi omistusrakenne lisää ketteryyttä toimia muuttuvassa markkinatilanteessa.

Helatukun koko henkilöstö jatkaa yrityksen palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Ari Pölkky jatkaa Helatukun toimitusjohtajana ja Mika Sumuvuori kehityspäällikkönä. Jani Uura aloittaa logistiikkapäällikkönä.

image_helatukku_300
Helatukku Finland Oy:n kehityspäällikkö Mika Sumuvuori (oik), toimitusjohtaja Ari Pölkky ja logistiikkapäällikkö Jani Uura. Kuva Timo Aalto.