PJ Maa Partners Oy toimi avustajana Blastech Oy:n ja Normilouhinta Oy:n välisessä kaupassa

Tamperelainen louhinta-alan yhtiö Normilouhinta Oy on ostanut samalla alalla toimivan Blastech Oy:n koko liiketoiminnan 30.4.2014 allekirjoitetulla kaupalla. Normilouhinta on keskittynyt kallionporaus- ja räjäytystöihin sekä kunnallistekniikan ja maanteiden rakennuslouhintoihin. Lisäksi yhtiön erikoisalana ovat vaativat asutuskeskuslouhinnat. Yhtiöllä on ollut vahva markkina-asema jo ennen nyt toteutettua kauppaa, mutta liiketoimintakauppa vahvistaa yhtiön asemaa entisestään. Liiketoimintakauppa on yhtiön kasvun kannalta tärkeä ja Normilouhinta saa lisää erikoisosaamista kaupan myötä. ”Yhtiöllä on viime vuodet ollut hyvä draivi päällä ja nyt liiketoiminnan kasvattamista haluttiin tukea yritysostolla”, Normilouhinnan pääomistaja Tommi Saarni kommentoi.

Blastech Oy:n omistaja Jussi Tervonen sekä koko yhtiön muu henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä Normilouhinta Oy:n palvelukseen. Lisätietoa Normilouhinnan liiketoiminnasta löydät yhtiön kotisivuilta.