Meidän peli ja Pelikirja – Humpuukia vai avain menestykseen?

Parhaillaan Helsingissä on käynnissä alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kilpailut, joissa Suomi on edennyt aina finaaliin asti. Suomi on pystynyt lyömään pelaajamateriaaliltaan ennakkoon itseään kovempia joukkueita valmentaja Jukka Jalosen johdolla. Menestys on kirvoittanut viimeisten päivien aikana sosiaalisessa mediassa sekä muutamissa muissa lähteissä jokseenkin kiivasta keskustelua siitä, mikä on Suomen menestyksen takana. Nopealla otannalla mielipiteet tuntuvat jakautuvan melko selkeästi kahteen leiriin. Tiivistetysti ensimmäinen ”koulukunta” uskoo vahvasti siihen, että loistavat yksilöt, kuten herrat Puljujärvi, Laine ja Rantanen, tekevät kentällä spontaaneja asioita ja heidän ominaisuutensa, kuten räjähtävä nopeus, terävä laukaus, oivaltava syöttö sekä monet muut kovan harjoittelun seurauksena syntyvät asiat luovat menestyskonseptin, jolla Suomen joukkue tällä hetkellä ratsastaa. Toinen koulukunta sen sijaan näkee, että Jukka Jalosen Suomelle luoma pelitapa, pelikirja ja peli-identiteetti ovat joukkueen menestymisen takana. Suomen pelitapa, Meidän peli, sekä sen takana oleva Jukka Jalosen pelikirja, ovat mahdollistaneet menestymisen nykyiseen pisteeseen.

Olen mielenkiinnolla seurannut mediassa käytyä keskustelua ottamatta siihen somessa sanallakaan kantaa. Koska omassa työssäni toimin suomalaisten yritysten ja yrittäjien avustajana ja sparraajana yrityksen johtamiseen ja kehittämiseen liittyvissä asioissa, näen yllä olevassa keskustelussa paljon yhtäläisyyttä toimintaympäristöön, jossa yritykset toimivat. Koitan seuraavassa hieman avata tilannetta vertauskuvin.

Yrityksellä on toimitusjohtaja, joka pienissä yrityksissä on yleensä ns. omistajayrittäjä. Olkoon tämän yrityksen toimitusjohtajan nimi Jukka Halonen. Hänellä on mielestään kasassa hyvä organisaatio, jossa on muutama aivan keskeinen avainhenkilö. Kaikki henkilöt ovat toki yritykselle tärkeitä, mutta taloudellisesta tilanteesta johtuen toimitusjohtaja Halonen ei pysty investoimaan sellaisiin resursseihin, jotka ideaalitilanteessa haluaisi. Samanaikaisesti yritys joutuu kilpailemaan markkinoilla, jossa sen pahimmilla kilpailijoilla on käytössään merkittävästi suuremmat budjetit sekä huomattavasti suuremmat organisaatiot. Myös kilpailijoiden tuotantokoneistot ovat tehokkaampia kuin Halosen johtaman kotimaisen yksikön, mutta näillä realiteeteilla olisi silti pärjättävä. Hyvänä kuukautena yrityksen huippumyyjän Jesse Järvipuljun ilmiömäisellä kauppamiehen vaistolla tuomat kaupat ovat pitäneet yrityksen kyllä hyvin pinnalla, mutta voiko yritys laskea menestymisen sen varaan?

Ei kyllä mitenkään voi. Jossakin vaiheessa Järvipulju saattaa olla sairaana tai hänen ilmiömäisen myyjän vaistonsa saattavat kääntyä yliyrittämiseksi tai ylireagoimiseksi, jolloin pahimmat kilpailijat vievät avainasiakkaat tai johtoryhmässä kaavaillut projektit. Niinpä Halonen on päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen. Varmistaakseen menestymisen pitkällä aikavälillä, toimitusjohtaja Jukka Halosella on pakko jatkossa olla jonkinlainen suunnitelma – liiketoimintasuunnitelma – siitä, miten yhtiön tulee toimia menestyäkseen alati kiristyvillä kilpailluilla markkinoilla. Ei ole periaatteessa väliä, tehdäänkö tämä suunnitelma ihan ammattimaisesti kirjallisesti paperille vai onko Halonen niin kouliintunut johtaja, että ajatuksen tasolla laadittu suunnitelma ja sitä täydentävät muutamat avainasiat ruutupaperin nurkkaan tai tupakka-askin kanteen riittävät. Halonen on valinnut edellä kuvatuista vaihtoehdoista ensimmäisen ja antanut sille yrityksen sisällä leikkimielisen kuvauksen, Pelikirja.

Pelikirjan yhtenä päätehtävänä on kuvata sitä, miten yhtiön tulee päivä toisensa jälkeen, projekti toisensa jälkeen, ja tilikausi toisensa jälkeen toimia, jotta se pystyy lyömään kilpailijansa. Markkinoilta löytyy laskentatavasta riippuen 2-5 isoa, pörssilistattuihin konserneihin kuuluvaa, toimijaa, joilla tuntuu olevan lähes rajattomat taloudelliset resurssit käytössään. Koska puhtaasti organisaatioissa työskentelevien henkilöiden CV:ta vertailemalla Halosen johtamalla yrityksellä ei pitäisi olla menestymisen mahdollisuuksia, on Pelikirjan keskeisenä tarkoituksena määrittää ne yrityksen arvot ja keskeiset toimintatavat, jotka luovat yritykselle edes jonkinlaista kilpailuetua. Kilpailuetua voidaan saavuttaa vain tilanteessa, jossa organisaatio toimii kaikilta osin saumattomasti yhteen. Organisaatiosta löytyvän osaamisen tulee Pelikirjaa noudattaen olla aina enemmän, kun yksittäisten henkilöiden osaamisten summa. Yritys on kuullut, että kilpailijoilla esimerkiksi myynti ja tuotanto elävät osittain eri maailmassa keskenään. Vaikka heillä on markkinoiden parhaat myyjät ja markkinoiden paras tuotantokoneisto, niin silti Halosen johtama yritys pystyy omalla toimintatavallaan viemään kauppoja heidän nenän edestään.

Kutsutaan Halosen johtaman yrityksen Pelikirjassa myyntiosastoa Hyökkääjiksi ja tuotanto-osastoa Puolustajiksi. Yrityksen oma identiteetti lähtee siitä, että tuotanto ja myynti pelaavat keskenään samaa peliä (samaa vaihtoa?), kommunikoivat työpäivän aikana mahdollisimman paljon, ja että näiden etäisyys, jos ei fyysisesti niin ainakin henkisesti, pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Kumpikaan ei voi lähteä sooloilemaan, koska välillä kun näin on päässyt käymään, on toinen heti joutunut vaikeuksiin. Yrityksessä toimitaan ikään kuin joukkueena, puhalletaan aina yhteen hiileen, tuetaan toisia ja heikkoinakaan hetkinä ei ole tapana poiketa suunnitelmasta. Yrityksen sisällä puhutaan, että pelataan ”Meidän Peliä”.

Yksittäisenä kuukautena (vertauskuvallisesti yksittäinen ottelu) yritys on saavuttanut erityisen hyviä tuloksia johtuen siitä, että parhaat myyjät (hyökkääjät) ovat kyseisenä kuukautena kyenneet tekemään poikkeuksellisia suorituksia ja ovat pystyneet tuomaan yritykselle todella kannattavia kauppoja. Joka kuukausi parhaatkaan myyjät eivät tähän pysty, mutta onneksi yrityksessä toimitaan niinäkin kuukausina laaditun, pitkäjänteisen suunnitelman mukaisesti ja tulos on niinäkin ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta voitollinen.

Kun yritys toimii kaiken aikaa liiketoimintasuunnitelman mukaisesti, pystyy toimitusjohtaja Jukka Halonen takaamaan sen, että organisaatio säilyy yhtenäisenä, oikeana ”joukkueena”. Tämä ei silti sulje pois sitä, etteikö yrityksestä löytyville huippuyksilöille ja heidän poikkeuksellisille lahjakkuuksilleen löytyisi tilaa silloin, kun sen paikka on. Pelikirjan mukaan toimittaessa saavutetaan näihin huippuyksilöihin liittyen kaksi merkittävää etua. 1) Yrityksen menestyminen ei ole pitkässä juoksussa missään vaiheessa kiinni yksittäisestä yksilöstä tai hänen osaamisestaan, koska kiinteänä tiiminä toimittaessa yksilötaito ei ole viime kädessä ratkaisevaa (=vähemmän riskejä). 2) Pelikirjan mukaan toimittaessa näille huippuyksilöille syntyy enemmän paikkoja iskeä ja näyttää henkilökohtaista taitoaan, kun tuotannon ja myynnin saumaton yhteistyö tehtailee näille avainhenkilöille paikkoja, joissa he voivat iskeä (=enemmän mahdollisuuksia). Tällä Pelikirjalla ja Meidän Pelillä yritys on pystynyt rakentamaan itselleen pysyvää kilpailuetua markkinassa, jossa se eri asiantuntijoiden mielestä ei pitäisi olla edes mahdollista.

Palataan takaisin kuvitteellisesta yritysmaailmasta tähän hetkeen. On kaikkien liikkeenjohdon lainalaisuuksien mukaan todennäköistä, että edellä kuvatulla tavalla toimiva yritys pystyy varmasti olemaan kilpailukykyisempi kuin yritys ilman liiketoimintasuunnitelmaa tai omaa identiteettiään. Miksei tämä siis toimisi myös jääkiekossa? Ja oikeastaan vielä enemmän askarruttaa se, että miksi niin monet lajin sisälläkin olevat vaikutusvaltaset henkilöt lyttäävät ns. pelikirjajääkiekon?

Oletan tämän johtuvan siitä, että ne henkilöt jääkiekkopiireissä (Jukka Jalonen, Lauri Marjamäki, jne), jotka ovat menestystä pelikirjajohtamisen avulla saavuttaneet, ovat paitsi hyviä valmentajia niin myös hyviä johtajia. Jääkiekkojoukkue muodostuu yksilöistä, joiden tapa käsitellä ja ymmärtää kuulemaansa poikkeaa toisistaan, joten tämän vuoksi joukkueen pelilliset asiat pitää heille osata viestiä oikealla tavalla. Laaditun pelikirjan koko sisällön kerralla pelaajien eteen läväyttäminen ei varmaankaan ole paras mahdollinen tapa johtaa joukkuetta. Joillakin pelaajilla laaditun pelisuunnitelman ymmärtämisessä/sisäistämisessä saattaisi esiintyä ongelmia. Oma lukunsa sitten olisi se, kuinka hyvin pelaajat tuollaisesta motivoituisivat. Jääkiekon valmentaminen ja pelaajien käsitteleminen ovat arvatenkin hyvin herkkää touhua, minkä vuoksi valmentajan keinot pelikirjan sisällön viestimisessä joukkueelle ovat varmasti hyvin monimuotoisia. Voisiko valmentajan viestin syvempi tausta-ajatus varsinkin lyhytkestoisessa turnauksessa olla tarkoituksella jätetty yksittäisille pelaajille epäselväksi? Valmentajalla mielessä oleva pelikirja halutaan viestiä pelaajille vain pienenä joukkona pelillisiä neuvoja? Valmentajalla on mielessään strategia, mutta pelaajille esitetään vain taktiikkaa?

Otan vielä toisen vertauksen julkisuudessakin hiljattain aika paljon esiintyneestä ”Hiace-Kimmosta”, eli Hämeen Laaturemontti Oy:n Kimmo Riihimäestä. Kimmo oli koko Suomen verotilastossa vuonna 2014 kolmantena. Tunnen Kimmoa henkilökohtaisesti jonkin verran ja siten pystyn käyttämään häntä tässä vertauskuvassani. Hämeen Laaturemontilla on erinomainen identiteetti ja ainutlaatuinen tapa tehdä asioita. Tähän liittyy kaksi mielenkiintoista havaintoa. 1) Kimmo ei varmuudella ole sellaista ihmistyyppiä, että hän tekisi yritykselleen kirjallista liiketoimintasuunnitelmaa. Yrityksen kaikki ulospäin näkyvä toiminta kuitenkin viittaa siihen, että toiminta on hyvin suunnitelmallista ja yhdenmukaista kaikilta osin. Yrityksellä on siis pakko olla käytössään jonkinlainen Pelikirja, jos ei muuta niin vähintään sitten yrittäjän itsensä pääkopassa. 2) Jos Kimmo Riihimäki johtaisi kattoasentajiaan siten, että hän viittaisi hienoihin liikkeenjohdollisiin termeihin, kuten viittauksin liiketoimintasuunnitelmaan tai strategiaan, hän ei varmasti olisi uskottava eivätkä työntekijät motivoituisi nykyisen kaltaisiin suorituksiin. Mitäpä jos hänellä on itsellään mielessään tietty strategia, mutta hän viestii työntekijöilleen vain taktisia asioita? Tietävätköhän työntekijät tällöin strategian tai liiketoimintasuunnitelman olemassaolosta? Tuskin.

Summa summarum: Vaikka pelikirjan kautta tapahtuvaa valmentamista vastustetaan Suomessa tällä hetkellä aika voimakkaastikin, niin tällä on menestyvässä jääkiekossakin vähintään jonkinlainen rooli. Siitä vain puhutaan kovasti monenlaisilla termeillä ja viestiminen on hyvin vaihtelevaa. Suomesta löytynee kuitenkin kourallinen henkilöitä, jotka ovat samaan aikaan valmentajia ja ammattijohtajia. Ja he tietävät jotakin, mitä me emme tiedä tai mistä meille ei sillä nimellä puhuta. Ja uskon Jukka Jalosen olevan yksi näistä henkilöistä.

Teemu Kumpulainen
Liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen asiantuntija sekä jääkiekon aktiivinen seuraaja